Vuoden 2022 ohjelma

VUODEN 2022 OHJELMA

Ohjelma-aikataulu 2022

Perjantai 5.8.

Perjantain ohjelma alkaa perinteisesti Aloitusjameilla, jotka järjestetään tällä kertaa keskustan tuntumassa Yliopistonmäellä. Mäelle pääsee montaa kautta, mutta esimerkiksi Naturankuja, Turku -osoite ohjaa paikalle hyvin. Spotti sijaitsee n. 10 min kävelymatkan päässä tapahtuman tukikohtana toimivalta Parkourakatemialta (Helsinginkatu 21). Voit siis tuoda kimpsut ja kampsut ensin akatemialle ja silti ehtiä jameille!

Jameilla voit osallistua Liikkumisen alkulähteillä ja Darkour -työpajoihin. Lisäksi SPY:n järjestää jameilla Girls & Co Parkour Gathering -jamit, jotka on suunnattu tytöille, naisille ja sukupuolivähemmistöön kuuluville henkilöille.

Illalla nautitaan festivaalin avajaisista sekä musaparkourjameista. Myöhäisillassa voi kuunnella lisäksi parkourin historiasta ja saunoa matkapölyt pois!

Lauantai 6.8.

Lauantai, eli pääpäivä alkaa ryhdikkäästi yhteisjuoksulla akatemialta Ravattulan Muikunvuorelle, jossa voi osallistua työpajoihin sekä jamitella vapaasti. Muikunvuorelle pääsee halutessaan myös Fölillä, eli bussilla. Julkisilla ja autolla tullessa kannattaa suunnatta Ankkurikuja -osoitteeseen.

Akatemialla voi päivän aikana osallistua kolmeen eri puheohjelmaan non-lineaarisesta pedagogiista parkourin ohjauksessa, lääketieteellisestä näkökulmasta pannutuksiin ja paneelikeskuteluun riskinhallinnasta. Lisäksi akatemialla järjestetään Runiriipustuksia -taidepaja, jossa runoillaan liikkeestä runien perusteella. 

Iltaa kohti lauantaina päästään työpajojen kautta. PKP:ssa opitaan kuvaamaan liikettä paremmin, parkourspottisuunnittelussa suunnitellaan oma ihanne spotti ja Instituutti opettaa ahtautumaan pienistä raoista.

Päivällistauon aikana kannattaa tankata hyvin, jotta jaksaa koko päivän. Tauon jälkeen siirrytään Kino Dianaan, jossa järjestetään tämän vuoden videokatselmukset. Ensin käydään kiinni Videohaasteeseen osallistuneiden teoksiin, jonka jälkeen nautitaan uunituoreesta Queen City -parkourelokuvasta.

Lauantain päättää perinteinen Yömissio: Esitelmiä esoteeris-biologisesta laboratoriosta vol. 3, jolle lähdetään akatemialta. Akatemialla lämpiää samalla sauna, johon missioon osallistuneetkin pääsevät lopulta lämmittelemään.

Sunnuntai 7.8.

Sunnuntaina saa heräillä hieman myöhemmin, mutta päivä alkaa mukavalla yhteisjuoksulla Samppalinnanmäelle. Samppiksella pääsee slaidaamaan kaiteita pitkin Slaidijameilla, voi ottaa osaa kehopositiivisille Läskiparkour-jameille ja ottaa osaa Autenttinen Liike -työpajaan. Akatemialla voi aamupäivästä ottaa osaa Runiriipustuksiin, mikäli ei lauantaina sinne ehtinyt.

Lounastauon jälkeen voi filosofoida Belle, Aurelius, Jeesus ja Buddha menivät baariin… -puheohjelmassa. Festivaalin viimeiset työpajat Find the Beast in you! ja Voltteja Varastoon! järjetetään vielä ennen tämän vuoden Loppuhaastetta Viimeisillä Virroilla.

Festivaali päättyy 2022 klo 17.00.

Jatkuva ohjelma 2022

Sivistymättömillä on tapana olla myös ajasta riippumatonta ohjelmaa ja niin tänäkin vuonna. Akatemialla ja sen lähialueilla voi osallistua kolmeen festivaalin ajan pyörivään ohjelmaan.

Sivistymättömät 2022 Flash Comp on kilpailu, jossa kerätään pisteitä ja flashejä. Laji on kunniasanan laji, jossa jokainen tuomaroi itse itseään. Haasteet tulee suorittaa sunnuntain keskipäivään mennessä.

Luku- ja löhöilynurkassa löydät säkkituoleja ja parkouria sekä urheilupsykologiaa käsitteleviä kirjoja.

Cardkour korttipelissä pääsee toteuttamaan omaa treenifilosofiaa pelin muodossa.