Suomen ainoa parkourfestivaali Sivistymättömät järjestetään tänä vuonna 6.-8.8. Turussa jo kolmatta kertaa järjestettävä kolmipäiväinen festivaali haluaa toimia Suomessa foorumina lajille ja sen harrastajille. Viime vuonna vajaat sata kävijää keränneen liikunta- ja kulttuuritapahtuman liput ovat nyt myynnissä.
Kolmipäiväisen festivaalin ohjelma koostuu erilaisista parkouraiheisista ohjelmanumeroista, kuten luennoista, työpajoista, paneelikeskusteluista, peleistä, seikkailuista ja tietenkin itse parkourista. Ohjelmanumerot ovat lajin harrastajien itsensä järjestämiä ja niitä on voinut ehdottaa tapahtumaan kevään mittaan aina nyt päättyvän kesäkuun loppuun saakka.
“Ohjelmajärjestäminen on tarkoitettu syventäväksi vaihtoehdoksi festariosallistumiselle ja mahdollistaa itselle tärkeiden asioiden jakamisen ja tuomisen osaksi festivaalitarjontaa. Samalla järjestäjä pääsee osallistumaan festareille maksutta”, toteaa Sivistymättömät ry:n hallituksen puheenjohtaja Joonas Palsio.
Vuosittain järjestettävää vakio-ohjelmaa ovat mm. festivaalin ensimmäisen illan päättävät Musaparkourjamit, joissa parkourataan elävän musiikin tahdissa; elokuun pimenevässä illassa järjestettävä seikkailuretki Yömissio; festaria edeltävä Videohaaste sekä festivaalin viimeisenä päivänä järjestettävä Peleponnesolaissota, jossa osallistujien kunto haastetaan fyysisesti vielä viimeisen kerran. Kokonaisuudessaan ohjelma ja niiden aikataulut julkaistaan heinäkuussa ennen itse festivaalia.
Suurin osa ohjelmasta järjestetään tapahtuman tukikohdassa Turun Parkour Akatemialla osoitteessa Helsinginkatu 21, mutta lajille tyypillisesti parkourataan myös ulkona eri paikoissa. Tukikohdassa lipun ostaneet kävijät voivat halutessaan yhteismajoittua ja peseytyä urheilusuoritusten jälkeen. Tapahtumalauantaina osallistujat pääsevät myös saunomaan.
“Sivistymättömät on parkouryhteisön sisältä nouseva Suomen ensimmäinen parkourfestivaali suomalaiselle parkourväelle ja muuten lajista kiinnostuneille. Festivaali on inklusiivinen ja kaikille avoin tapahtuma, johon osallistuminen ei vaadi erityisiä taitoja tai kykyjä. Itsensä haastaminen, hauskanpito ja onnistumisen kokemukset ovat kaikille mahdollisia taito- ja kokemustasosta riippumatta”, jatkaa Palsio perustamansa festivaalin ideasta ja tarkoituksista.
Aiempaa parkourtaustaa ei osallistumiseen vaadita, mutta kaikki ohjelmanumerot eivät ole aloittelijaystävällisiä. Festivaalin ikäraja on 15 vuotta, mutta alle 18 vuotiailta edellytetään lisäksi huoltajan allekirjoittamaa lupaa.
Parkourfestivaalin kolmen päivän tapahtumalipulla pääsee osallistumaan kaikkeen ohjelmaan tapahtumaviikonloppuna. 30 €:n liput ovat nyt myynnissä Ticted-lippukaupassa, jonne pääsee festivaalin nettisivujen kautta osoitteessa www.sivistymattomat.fi.